Tätä reseptiä innostuin kokeilemaan Pirkka-ruokalehdestä. Suurensin vähän lettuohjetta, koska meillä ei tunneta sellaista käsitettä kuin ylimääräiset letut. Tein letut spelttijauhoihin ja korvasin osan kauramaidosta vedellä. Tykkäsin tosi kovasti ja huomasin, että näin loppukesästä saatavilla on myös kotimaista paprikaa, joten annos valmistuu pitkälti kotimaisista raaka-aineista.
Ensin kannattaa valmistaa lettutaikina turpoamaan. Sitten on hyvä tehdä minttukastike maustumaan. Letut voi paistella samalla, kun valmistaa toisella pannulla kasvistäytteen.
Minttukastike sopii lettujen kaveriksi aivan hurjan hyvin. Tätä oli kätevä ottaa myös töihin evääksi.
Letut nyhtökauratäytteellä (6:lle)
Letut:
5 dl kauramaitoa
5 dl vettä
1 tl suolaa
5,5 dl täysjyväspelttijauhoja
Valmista taikina sekoittamalla aineet yhteen. Anna taikinan turvota 1 tunti. Lisää tarvittaessa muutama ruokalusikallinen jauhoa. Paista pannulla ohuita lettuja.
Täyte:
1 rkl öljyä
1 kotimainen punainen suippopaprika
2 kesäsipulia
300 g kesäkurpitsaa
(1 punainen chili)
tuoretta basilikaa
1 rs nyhtökauraa (Nude tai Monday)
ripaus mustapippuria
½ tl suolaa
1. Kuullota sipulia ja paprikaa hetkipannulla öljyssä.
2. Lisää kesäkurpitsa paloina ja hienonnettu chili. Jatka paistamista noin 10 minuuttia.
3. Lisää nyhtökaura ja mausta suolalla ja pippurilla. Sekoittele, kunnes nyhtökaura on lämmennyt. Lisää lopuksi tuoretta, suikaloitua basilikaa.
Minttukastike
n. 150 g Oatly iMat kaurafraichea
1 - 2 rkl hienonnettua minttua
1 tl valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi raastettuna
½ tl sokeria
n. 1/3 tl suolaa
mustapippuria
1. Sekoita kastikkeen ainekset pienessä kulhossa ja anna kastikkeen tekeytyä kylmässä. Tarkista maku.
Kommentit
Lähetä kommentti
Hei! Olisi hauskaa, jos jättäisit käynnistäsi jäljen :)